perjantai 28. maaliskuuta 2014

Selkeyden ja suoran demokratian asialla


















Nuorten parlamentin täysistunnossa kaikkia valmisteltuja kysymyksiä ei ehditty käsitellä. Yksi näistä kysymyksistä koski sitä, tulisiko kunnallisvaalien äänioikeusikärajaa laskea 16 ikävuoteen. Puolustusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP) näkee asian haasteena, sillä tälläkin hetkellä on jo vaikeaa saada 18-20-vuotiaita äänestämään. Henriksson vetoaa täysi-ikäisyyteen: hänestä on tärkeää, että äänestäminen ja mahdollisuus asettua ehdolle kulkevat käsi kädessä. Henriksson kyseenalaistaa, onko 16-vuotias tarpeeksi kypsä äänestämään. Hän pelkää, että 16-vuotiaalla on elämässään tärkeämpiä asioita pohdittavana, ja että ehdokas valittaisiin epäolennaisten asioiden perusteella.

Henriksson kuitenkin kannattaa kansalaisaloitteiden ja kansanäänestysten ikärajan laskemista 15 ikävuoteen. Hän pitää tärkeänä, että nuoret kiinnostuvat politiikasta. Henrikssonin mielestä itse poliitikot pystyvätkin lisäämään nuorten kiinnostusta puhumalla tavalla, jota nuoret ymmärtävät. "Ennen kaikkea avoimuus ja suora demokratia on tärkeää." 


Miten sitten herättää nuorten poliittinen kiinnostus? 

Henrikssonin mielestä nuorisovaltuustoja tulee lisätä Suomessa myös niihin kuntiin, joissa niitä ei ole. Hän myös lisäisi nuorisovaltuustojen valtaa. "Nuorisovaltuustot voisivat olla mukana oikeassa päätöksenteossa, eikä tehtävänä olisi vain keksiä kivaa tekemistä", Henriksson toteaa.
  
Henriksson nostaa myös koulutiedottamisen esiin. "Olen itse ollut monesti puhumassa kouluissa poliitikon työstäni. Nuoria oikeasti kiinnostaa, kun vain puhuu oikealla tavalla." Hän kokee asian tärkeäksi ja painottaa, että koulutiedottaessa poliitikon tulisi puhua todellisesta elämästä eikä samoista faktoista, joista koulussa jo kerrotaan. "Olennaista olisi kertoa ihan tavallisia asioita, esimerkiksi mitä poliitikon työnkuvaan kuuluu ja miten Suomen asioita hoidetaan ulkomailla."

Henriksson lisää myös tietotekniikan olevan tärkeä väline vaikuttamiseen. "On tärkeää, että netissä kansalaiset pystyvät jakamaan näkemyksiään." 


Kiinnostuminen kannattaa

Henriksson kertoo Oikeusministeriön valmistamasta Demokratiapoliittisesta selonteosta. "Siinä käydään läpi mm. millä tavoilla nuoret voivat vaikuttaa asioihin. Se on tärkeää, sillä nuoret ovat tulevaisuus."

Henriksson kannustaa nuoria kiinnostumaan politiikasta, koska se antaa paljon.  Hän kannustaa lähtemään mukaan erilaisiin nuorisojärjestöihin sekä ylioppilas- ja ammattikorkeakoulujen lautakuntiin. "Suomi tarvitsee päättäjiä. Tie on kaikille avoin, jos kiinnostaa."

Poliittiseen vaikuttamiseen voit tutustua netin kautta osoitteessa otakantaa.fi.

TEKSTI & KUVA: Eden Gebra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti