perjantai 23. maaliskuuta 2018

Hygezine - Parlamentin täysistunto; suurin osa nuorista hyväksyisi eutanasian


Parlamentin täysistunto on päättynyt. Päälimmäisenä fiiliksenä hämmennys, tuntui että monen kysymyksen kohdalla ministerit kiertelivät, eivätkä varsinaisesti vastanneet. Mielenkiintoisimpia aiheita olivat mm. transsukupuolisten pakkosterilisaatio ja eutanasia, jossa nuorista 52 henkilöä äänesti, ettei nykyiseen lakiin tehdä muutoksia, 123 nuorta puolestaan äänesti, että eutanasia tulisi laillistaa, tyhjiä ääniä 21, poissa 2. Joukkoliikenteen maksuttomuuskysymyksessä äänet menivät tasan 97 puolesta ja vastaan.

Kysymyksissä nousivat esiin myös kolmas sukupuoli passeihin ja harvinaisiin sairauksiin liittyvät lääkitykset. Lääkitysasiassa ministeri Annika Saarikko oli kysyjän kanssa samaa mieltä siitä, että lääkevalmistajien kanssa tulisi neuvotella lääkkeiden hinnoista Euroopan tasolla.

Paljon muutakin mielenkiintoista keskustelua oli mm. terrorismiin varautumisesta, jossa parhaimmaksi varautumistoimeksi esitettiin radikalisoitumisen ennaltaehkäisy. Tietoliikennekatastrofiin tulisi varautua ja muovinkulutusta vähentää. Parhaiten täysistunnosta jäi mieleen se, että muovin kulutusta kyllä yritetään vähentää korvaamalla muovi biohajoavilla tuotteilla.

Tässä vaiheessa fiilis on hyvä, mutta tosiaan vähän hämmentynyt. Kokonaisuudessaan mahtava juttu! Lähdemme nyt jatkamaan haastatteluja. J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti