perjantai 23. maaliskuuta 2018

Nuorilla on mahdollista vaikuttaa mielipiteillään eutanasiaan

NÄT Eutanasia on Suomessa ajankohtainen aihe.  Tällä hetkellä eutanasia ei ole Suomessa laillinen, mutta eutanasian puolesta on tehty kansalaisaloite, joka on kerännyt jo yli 60 000 allekirjoitusta. Aiheeseen liittyy paljon vaikeita kysymyksiä. Eutanasia on tällä hetkellä eduskuntakäsittelyssä.

   Suomen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ei itse kannata eutanasiaa vaikeiden ihmisoikeuskysymysten takia. Hänen mielestään pitäisi keskittyä saattohoitojen kehittämiseen ja potilaiden  auttamiseen.


"Ei pidä kuitenkaan sulkea silmiä armokuolemalta. Nyt on tärkeää, että kuunnellaan monia mielipiteitä ja muodostetaan niiden avulla omia", kertoo ministeri Mattila.


Mikäli eutanasia toteutuu Suomessa, on meidän otettava esimerkkiä Hollannista Mattilan mielestä.

"Siellä on samankaltainen yhteiskunta kuin meillä Suomessa. Kuitenkin meillä eutanasian sallimiseen on vielä pitkä matka", toteaa Pirkko Mattila. 

 
Hollannissa eutanasia on sallittua mikäli se sisällyttää tietyt ehdot esimerkiksi potilaan toistuneet pyynnöt, kovat kivut ja parantumaton sairaus. Lääkärin on neuvoteltava kollegan kanssa ennen eutanasian suorittamista.

Mikäli  armokuolema sallitaan, näitä säädöksiä voitaisi käyttää myös Suomessa. Noudattamista valvoisi sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. 

 
Monet vastustavat eutanasiaa periaatteellisista syistä.

"Se vaikuttaa asenteisiin yhteiskunnassa muun muassa suhtautumiseen vanhuuden, sairauden tai vamman vaatimiin hoivaresursseihin", kertoo lääkäriliiton teettämä kysely, 2017. Toinen mainittu syy on lakien vaikea säätäminen ja niiden muuttuminen. Sallimisperusteita ovat muun muassa kärsimyksen väheneminen ja päätös omasta kuolemasta. 

    
Eutanasia ei ole lääkäriliiton teettämän kyselyn mukaan lääkäreiden mielestä tarpeellinen. Heidän mielestään saattohoitoa pitää kehittää. Ministeri Mattilan mielestä eutanasiaa ei saa tarpeeksi kannatusta Suomessa, jotta se menisi läpi. Aiheesta äänestettiin Nuorten parlamentin täysistunnossa. Nuoret äänestivät eutanasian puolesta äänin 123 ja 53. Mattila ei ottanut kantaa asiaan täysistunnossa.

   Mattila sanoi, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa hänen mielipiteeseensä. 

"Me seuraamme yhteiskunnallista keskustelua ja siinä te nuoret olette yksi ääni muiden joukossa. Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa omilla mielipiteillään, vaikka ette voikaan äänestää", Pirkko naurahti.

Enni Rautajoki

                                                   Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

  Nuorten parlamentti 25.3.2022   Nuorten parlamentti on tapahtuma, jossa nuoret esittävät kysymyksiä kansanedustajille sekä ministereille. ...